


6.12.2010 Liperin kunnan itsenäisyyspäivän konsertti
Liperin kirkossa.

Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostilla: info(at)divinamusica.fi
Löydät meidät myös MySpacesta
Kevät 2010 oli työntäyteistä aikaa. Etsimme ja harjoittelimme uusia kappaleita tulevaa ohjelmistoamme varten ja työstimme vanhaa materiaalia uuteen uskoon. Tiiviin harjoittelun ohella vietimme intensiivisen viikonlopun kouluttautuen Pia Skibdahlin johdolla.
Konsertit pidettiin 6.5. Kontiolahden kirkossa ja 23.6 Pielisensuun kirkossa Joensuussa.
Varsinainen "konserttikiertueemme" suuntautui Ahvenanmaan Fransiskaanipäiville heinäkuun alussa. Pidimme siellä konsertin Hammarlandin kirkossa 1.7. ja 2 konserttia Kökarin kirkossa 2.7. ja 3.7. Esitimme siellä mm. messusävelmiä ja rakkaimpia ortodoksisia sävelmiä sekä kaikille tuttua, tunnelmallista suomalaista musiikkia.
Kökarin kirkossa pidimme myös äänimeditaatiotuokion, etsien hiljaisuuden ääntä. Äänimeditaatiosta tunnuttiin kovasti pidettävän, itsekin innostuimme kovasti asiasta ja koimme sen tärkeäksi ja voimaannuttavaksi.
Arkinen harjoittelu jatkuu. Harjoittelemme parhaillaan Liperin kunnan itsenäisyyspäivän konserttia varten. Konsertti pidetään 6.12.2010. Samalla työstämme kevyempää ohjelmistoa jouluisiin tunnelmiin.